Kalevalan kankahilla -Louhi 2015

14.3 oli kesästä asti kauan odotettu päivä, eli Suomen Partiolaisten talvimestaruuskilpailut, jotka tunnetaan myös nimellä Louhi 2015. Kuten kisa-aamuina yleensäkin, herätys oli aikaisin. Menimme kisapaikalle Hämeen partiopiirin bussikyydityksillä, ja bussimme lähti jo kello 6.50. Ihan liian aikaista lauantaiaamuksi! Kokoonpanossamme oli Laura, Lotta, Ella, Venla, ja edellisestäkin kisapostauksesta tuttu Venlan pikkusisko Emma. Ongelmia kohtasimme jo ennen kisapaikalle saapumista, sillä bussimme aikoi ajaa meidät väärälle golfklubille. Onneksi pääsimme ainakin melkein ajoissa kisakeskukselle Kytäjän golfklubille. Kisapaikalle saapumisen jälkeen hoidettiin pakolliset jutut, eli ilmoittautumiset ja kisalookin päivittämiset. Avajaiset viivästyivät hieman, mutta hieman ennen kello kymmentä lähtömerkki puhallettiin.

Kuva: Mikko Roininen

Lähtötehtävä oli yllätys, yllätys, rakentelua. Tehtävänämme oli rakentaa puulelu nimeltään "kaksi seppää". Tehtävä osoittautuikin astetta hankalammaksi. Kilpailutyöhön täytyi esimerkiksi porata yhdeksän reikää, ja meillä oli hieman teknisiä ongelmia vintilän kanssa. Täytyy ikävä kyllä tunnustaa, että työ palautettiin lopulta osissa, kun 80 minuutin aikaraja ylittyi. Ei se mitään, ja matka jatkui leuka rinnassa kohti uusia pettymyksiä ensimmäiselle rastille. Tällä rastilla piti tunnistaa erilaisten köysien materiaaleja annetun kaavion avulla. Lisäksi rastilla oli myös huippukiva suunnistustehtävä, jossa piti katsoa kahdesta kartasta, kumman rastimääritykset olivat oikeat. Suunnistusrastin aikana Laura löysi pusikosta myös Älyn Valon, sammuneen hehkulampun, jota kannoimme koko kisan mukanamme, ja jonka ansiosta kisaonnemme kääntyi :D

Rasti numero kakkosella pitikin sitten tunnistaa eläinten osia ja eläimet, jolta nämä osat oli otettu. Kaikki näytti niin samanlaiselta, että ainakin meidän vastauspaperi näytti suunnilleen tältä: haukka, haukka, haukka SILKKIUIKKU, haukka... Tarpeetonta ehkä sanoakin, että tämä rasti ei ollut niitä mieluisimpia...  Seuraavana olikin sitten vuorossa rakentelua, ja siihen yhdistetty ruokarasti. Tehtävänä rakentelussa oli valaa sian suoleen kynttilä, sekä rakentaa kynttilälle tuikkuteline. Tämäkin rakentelu oli muuten todella, todella vaikea! Ruuaksi taas piti valmistaa Atlantin munat niminen ruoka-annos, eli leivän päälle pinottiin lohta, ja lohen päälle uppomuna. Kokonaisuus viimeisteltiin hollandaisekastikkeella, jossa tosin meillä oli niin paljon etikkaa, ettei annos maistunut miltään muulta.

Kakkosrastin jonossa koristuksena oli hyvin talvinen asetelma :D 

Ennen kisaa kaikki olivat vähän opetelleet Kalevalaa. Nelosrastilla tämä vaivannäkö todella kannatti, sillä tehtävänä oli yhdistää Kalevalan runovärssyjen alut niiden loppuihin. Kiva tehtävä, tuumittiin me, ja vetäistiin tehtävästä täydet pisteet. Rastin jälkeen pidettiin hyvin ansaittu ruokatauko, voimme sanoa, että kisan tässä vaiheessa roiskeläpät maistuivat! Täysillä vatsoilla lähdettiin kohti seuraavia rasteja, joista kuutosella piti tunnistaa tunnustelemalla, missä laatikossa oli suolaa, missä jauhoja, ja missä rahaa, sekä arvioida niiden määrät. Rasti seitsemän oli lempirastejamme: kolme meistä (Venla, Ella ja Emma) sidottiin vyötäröstä kiinni köysiin, joiden toinen pää oli kiinni puussa, ja tehtävänä oli letittää mahdollisimman pitkä ja tiivis letti. Rastilta lähdettäessä piti tunnistaa kuivuneita talventörröttäjiä.

Kisoissa ruokailu ja huulipunan laitto on erittäin tärkeää.

Olimme viettäneet suurimman osan kisa-ajasta päiväsarjojen hännillä ja rastille kahdeksan mennessä olimme viimeisiä. Kuvittelimmekin olevamme paljon muita vartioita jäljessä, mutta rastilla olikin lähemmäs kymmenen muuta vartiota. Rastilla tehtävänä oli viestinä tunnistaa suunnistus- ja peruskartan karttamerkkejä. Hyvänä puolena rastissa oli, ettei tunnistuspaikalla ollut pakko tehdä mitään. Rastin jälkeen tajusimmekin, että matkaa maaliin oli vain yhden rastin verran. Kuitenkin tässä vaiheessa kisaa tunnelmamme oli likimain tämä:

Viimeinen rasti olikin sitten perinteinen ensiaputehtävä. Tehtävän a-osassa meidän piti tunnistaa mustavalkokuvista erilaisia ensiapuun liittyviä välineitä (kuten punkkipihtejä ja turvavyöleikkureita). B-osassa tehtävänä oli ympyröidä vaihtoehdoista diabeettisen verensokerin laskusta aiheutuvia oireita ja niiden hoitokeinoja. Rasti oli omasta mielestämme loistava, sillä yhdellä nimeltämainitsemattomalla vartiomme jäsenellä on ollut 12 vuotta diabetes ja tietenkin hän tiesi suurimman osan oireista ja hoitokeinoista. Luulimme rastin olleen viimeinen ennen maalia, mutta rastin perässä oli välittömästi seuraava rasti. Rasti oli kilpailun kiri, jossa tehtävänä oli arvioida, kuinka kauan vartioltamme kestää maaliin meno ja tämän jälkeen mahdollisimman tarkasti selviytyä maaliin arvioidussa ajassa. Tämän rastin pisteet, kuitenkin hylättiin pistetilastoista tuntemattoman syyn takia. Maalirastilla, kilpailukeskuksen parkkipaikalla, tehtävänämme oli vielä vastata kymmeneen kysymykseen Koirien Kalevalasta. Rastilla kysymyksiin vastattiin suullisesti ja vastauksen ollessa väärin juostiin sakkokierros, eli rastilla nopein aika sai parhaat pisteet. Tietenkin olimme valmistautuneet ja lähes kaikki meistä oli lukeneet Koirien Kalevalan, joten saimme rastilta täydet pisteet. Lopuksi hommanamme oli kävellä kisakeskukseen. 

Maaliin saavuimme viimeisinä, mutta partiotaitokilpailuissahan se ei haittaa, sillä vain rasteilta saadut pisteet vaikuttavat lopputuloksiin. Maalissa kävimme vilkaisemassa tuloslistoja ja järkytys oli suuri; nimemme hillui tuloslistojen kärjessä. Ajattelimme kuitenkin tulevamme kärjestä vauhdilla alas, joten päätimme lähteä rauhassa syömään, suihkuttelemaan ja saunomaan. Tähän hurahtikin lähes kaksi tuntia ja kun kävimme katsomassa tuloslistoja uudestaan, siellähän me edelleen kärjessä pompimme. Kiljaisu oli kyllä kuulemisen arvoinen.

Tämän jälkeen meitä ei sitten saatu hievahtamaankaan tulostaulun edustalla olleelta sohvalta. Panikoimme, söimme Tuc-keksejä, ja odotimme kauhulla aina kun oranssin sarjan pisteet tulivat näkyviin. Kerran tipahdimmekin kakkossijalle, mutta siinäkin vaiheessa eroa kärkeen oli vain 0,1 pistettä, ja jo seuraavien pisteiden ilmaantumisen jälkeen nousimme taas ykkösiksi. Ja vastoin kaikkien muiden ja etenkin omia ennakkokäsityksiä siellä pysyttiin. Lopulliset pisteet (ilman protestiaikaa) tulivat juuri ennen kuin lähdimme Hämeen yhteiskuljetuksilla takaisinpäin. Meidän jo aika tavaramerkiksi muodostunut kiljaisu oli korviahuumaava! Välillä on vieläkin vaikea tajuta, että me ihan totta ollaan suomenmestareita. Se fiilis kisapaikalla oli upea, ja bussimatka takasinpäin erittäin hilpeä. Pahoittelut niille, jotka yritti nukkua, kun me laulettiin etuosassa. ;D Onnea vielä muillekin Louhessa pärjänneille, ja muuten vain maaliin päässeille. Oli ikimuistoinen päivä hyvin järjestetyissä kisoissa! Kisan tuloksia voi tarkastella tästä, ja lisää kuvia löytyy täältä.